Rajamäen tarina

Rajamäen on tuonut makuja suomalaisiin koteihin yli 125 vuoden ajan. Se on kasvanut sattumusten, muuttuvien olosuhteiden ja hyvän tuurinkin kautta pienestä hiivatehtaasta Suomen suurimmaksi etikanvalmistajaksi.

 
 

(1880-luku)

Suomea riivaa hiivapula. Kemisti Wilhelm Juslin alkaa etsiä hiivatehtaalle sellaista paikkaa, jossa olisi saatavilla riittävästi raikasta vettä.

(1888)

Juslin ostaa nurmijärveläisen Frans Fredrikinpoika Rajamäen talon, jonka pihalla pulppuaa kivikautinen lähde. Hyvinkään Tehtaan Osake Yhtiö perustetaan.

(1892)

Nurmijärven raittiushenkinen kunnanvaltuusto kieltää myymästä hiivan valmistuksessa litratolkulla syntyvää viinaa juomakelpoisena. Juslin keksii jalostaa viinasta väkiviinaetikkaa.

(1918)

Itsenäistynyt Suomen valtio ostaa kaikki hiivatehtaat, myös Rajamäen.

(1932)

Kieltolaki päättyy ja Rajamäen hiiva-, alkoholi- ja etikkatehtaat siirtyvät Oy Alkoholiliike Ab:n hallintaan. Tehtaan ympärille alkaa kehittyä Rajamäen taajama.

(1939)

Kasvava kansakunta tarvitsee enemmän etikkaa. Rajamäelle avataan uusi, isompi tehdas vanhan tehdasrakennuksen viereen. Talvisota syttyy.

(1940)

Suomalaiset turvautuvat sodassa viinapullosta tehtyihin ”molotovin cocktaileihin”. Kun Neuvostoliitto löytää pullojen jäänteistä Rajamäen tunnuksen, se päättää pommittaa tehtaan. Pommi osuu kuitenkin vain purkua odottavaan vanhaan tehtaaseen.

(1950-luku)

Suomi kaupungistuu ja maatalojen maakellarit vaihtuvat lähiöiden jääkaappeihin. Sahalahden kartanon maiden punajuurien säilömisestä alkaa valmisruokateollisuus, joka tarvitsee kosolti etikkaa.

(1971)

Etikan suurkuluttajille lanseerataan cubitainer-laatikkoetikka – 30 vuotta ennen laatikkoviinejä.

(1978)

Hiljalleen avautuva Suomi alkaa olla valmis uusille makuelämyksille. Samoihin aikoihin esimerkiksi mandariinien kanssa kauppoihin saapuu ensimmäinen viinietikka, Rajamäen punaviinietikka.

(2000)

Tiedostavat kuluttajat riemastuvat luomuomenaviinietikasta ja kosmopoliitit kulinaristit balsamietikasta.

(2007)

Altia myy Rajamäen liiketoiminnan Bernerille, vanhalle suomalaiselle perheyhtiölle. 

(2014)

Berner rakentaa Rajamäen etikoille uuden tehtaan Heinävedelle, ja 125 vuoden kokemus etikan valmistuksesta muuttaa sinne.