Gluteeniton
Laktoositon
Maidoton
4 annosta
Raaka-aineet
n. 800 g uusia perunoita keitettynä
1 keskikokoinen fenkoli ohuina viipaleina
kourallinen kalamata-oliiveja
2 kesäsipulin varret hienonnettuna
Kuningatarkastike:
1 dl oliiviöljyä
0,5 dl Rajamäen Vaaleaa Balsamietikkaa
suolaa, mustapippuria ja sokeria maun mukaan
3 rkl mansikoita pieninä kuutioina
3 rkl pensasmustikoita puolitettuna
Valmista ensin kastike. Sekoita öljy ja etikka kulhossa sekaisin. Mausta suolalla, mustapippurilla ja sokerilla. Lisää lopuksi marjat ja sekoita. Anna makujen tekeytyä hetki.
Puolita keitetyt ja hieman jäähtyneet perunat isoon kulhoon. Lisää fenkoliviipaleet ja oliivit. Puolita tai hienonna oliivit halutessasi. Lisää myös hienonnetut kesäsipulin varret. Kaada joukkoon kastike ja kääntele salaatti sekaisin. Anna maustua hetki ennen tarjoilua.
Vinkki: Lisää salaattiin savustettua lohta, niin saat ruokaisan kesäsalaatin.