Gluteeniton
Laktoositon
Maidoton
Raaka-aineet
1 kg punajuuria
vettä
1 rkl merisuolaa
3 oksaa tuoretta rosmariinia
Liemi:
3 dl Modenan Balsamietikkaa (Aceto Balsamico di Modena del Duca IGP)
2 dl vettä
2 dl ruokosokeria
3 oksaa tuoretta rosmariinia
Lisäksi tarvitset puhtaan n. 1 l vetoisen lasipurkin
Pese punajuuret ja laita ne kuorineen kattilaan. Lisää vettä niin, että punajuuret peittyvät. Lisää merisuola ja rosmariininoksat. Keitä punajuuria kunnes ne ovat juuri ja juuri kypsiä. Valuta ja jäähdytä kylmän veden alla. Kuori punajuuret ja lohko ne suoraan lasipurkkiin.
Mittaa liemen ainekset kattilaan, rosmariinia lukuun ottamatta, ja keitä noin 10 minuuttia eli kunnes sokeri on sulanut liemeen. Kaada kuuma liemi punajuurien päälle. Lisää purkkiin rosmariininoksat. Punajuurien tulisi jäädä kokonaan liemen pinnan alle. Sulje purkki ja säilytä jääkaapissa. Punajuuret ovat maistuvia jo seuraavana päivänä, mutta säilyvät viileässä 2-3 kuukautta.
Punajuuret ovat mainiota seuraa esim. pääsiäislampaalle.